Ilkka Peräoja Mikä peruskoulussa mättää? Toisinajattelijan mietteitä!

Koulu on koululaiselle elämän tärkein asia! Höpö höpö!

Sehän on sama kuin sanoisi aikuiselle, että työ on elämän tärkein asia. Joidenkin onnellisten kohdalla tämä tietysti pitää paikkansa. Jotkut onnelliset rakastavat sitä, mitä työkseen tekevät. Harvat kuitenkaan sen takia, että niin kuuluukin olla. Saati siksi, että pomot näin juhlapuheissa satuilevat. Useimmiten kyse on siitä, että tekee sitä mitä rakastaa. Siitä on sitten erilaisten sattumien, yritysten ja erehdysten kautta muodostunut työ. On tietysti myös mahdollista, että tykästyykin siihen, mitä päätyy tekemään. Rakastuvathan jotkut ihmiset niihin kenen kanssa naivat. Jotkut taas rakastuvat naimiseen.  Eikä siinä mitään väärää ole.  Itse en yläasteen oppilaana olisi koskaan uskonut ryhtyväni opettajaksi. Ihmettelen sitä vieläkin lähes päivittäin. Yhtäkaikki tärkeyden tunne syttyy ihmisen sisällä tai sitten  ei syty. Ei siihen voi kukaan käskeä. Työstä voi tulla tärkeää tai tärkeästä työtä.  Mutta voiko pelkästä pakosta tulla oikeasti tärkeää, onkin sitten jo kokonaan toinen asia.

Mikäli ihmisen elon tärkein fokus on muualla kuin töissä, on vastenmielistä kuunnella höpinöitä työn tärkeydesta. Jotkut saattavat ruveta pohtimaan, että onko heissä vikaa? Kun työ ei olekaan tärkeintä maailmassa. Eikö työttömän elämä ole tärkeää? Onko ihminen huono, jos tekee työtään ainoastaan maksaakseen laskunsa? Onneksi Ihmiset eivät ole kuitenkaan samanlaisia. Tuokaan jako ei mene kahtia kuin  amerikka trumpista. Maailmassa on muitakin värejä kuin musta ja valkoinen. Ihmisten ohella myös oppilaat ovat erilaisia. Tai siis sivistystyön tulevaisuuskoordinointihuolijohtotyöryhmän käyttämällä kielellä: Asiakkaat ovat erilaisia!

Itselleni oman työn tärkeys on jakomielitautista. Oppituntien pitämistä rakastan. Oppituntien ulkopuolinen puuhastelu onkin sitten asia erikseen. Suurimmalta osalta turhaa näpertelyä ja jonninjoutavaa byrokraattista mukatekemistä. Se on kohtalon asettama tulovero siitä, että voin tehdä työkseni jotain rakastamaani. Se juo motivaatiotani kuin ylipainoinen rasvatonta maitoa. Mikäli kohtalon verokarhu päättää nostaa verorasitettaan viime vuosien tapaan, tulee kipukynnys väistämättä ylittymään. Silloin ratkaisuni on helppo, selkeä sekä nopea. Adios! Silloin elämä päihittää työn, eikä työ elämää.

Minusta peruskoulun tärkein tehtävä on yksinkertainen.  Oikeastaan kyse ei ole siitä, mitä pitäisi tehdä. Päinvastoin. Kyse on siitä, mitä pitäisi jättää tekemättä. Eikä minulla ole vastausta siihen, että miten? Kyseessä on kuitenkin niin tärkeä asia, että siihen pitäisi ainakin pyrkiä. Ikään kuin maailman rauha. Joka on helpommin toteutettavissa kuin koululaitoksen reivaaminen parempaan suuntaan.  Mikäli koululaitokset ympäri maailmaa onnistuisivat muuttumaan, saattaisi rauhankin säilyttäminen helpottua. Tosin silloin muidenkin kuin missikandidaattien pitäisi kannattaa rauhaa ja harrastaa kuntosalia.

Siis mitä? Mitä pitäisi jättää tekemättä?

Yksinkertaisesti peruskoulun pitäisi osata olla tuhoamatta oppimisen halua.  Jokainen ihminen rakastaa luonnostaan oppimista. Myös oppilaat. Myös minä. Kaikki.

Lähestulkoon kaikki koulutiensä aloittavat ihmistaimet ovat intoa täynnä kuin premiumluokan ilmapallo. Useimpien ysiluokkalaisten kohdalla tuo ilmapallo on muuttunut edellisenä suvena käytetyksi kondomiksi.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat