Ilkka Peräoja Mikä peruskoulussa mättää? Toisinajattelijan mietteitä!

Subjektiivista oikeutta koulupäivähoitoon on rajoitettava!

Nykyinen koulupäivähoitokäytäntö on tullut tiensä päähän. Sen ymmärtämiseen päättäjiltä mennee vielä sukupolvi tai pari. Pikaista muutosta ei siis liene luvassa. Kummassakaan. Valitettavasti.

Koko koulunkäyntisysteemi pitäisi pyöräyttää ympäri ja ämpäri. Suomalaisethan ovat ämpärikansaa. Nyt osa oppilaista pakolla pakotetaan ja uhalla uhataan koulupäivähoitoon. Osaa uhkaillaan enemmän, osaa vähemmän. Säästösyistä koulupäivähoitopaikkojen määrää on vähennetty rajusti.  Kyläkoulupäivähoitopaikat on hävitetty lähes tyystin.

Koulupäivähoidettavat hoidetaan entistä suuremmissa yksiköissä. Heitä on samassa säilössä lukumäärältään entistä enemmän. He ovat myös tasoltaan monenkirjavampia.  Samoin ovat oppimistulokset. Parhaiden tuloksia ei vielä ole onnistuttu täysin tuhoamaan. He oppivat koulusta huolimatta, ei sen ansiosta. Huonoimpien tulokset huononevat. Tarmokkaista yrityksistä huolimatta, keskiarvoihmistä ei ole vielä pystytty toteuttamaan. Paitsi tilastoissa.

Tämä johtuu säästöistä. Ne vain on  verhottu integraation viittaan. Valitettavasti.  Säästöjen kritisoiminen on helppoa. Integraation kritisoiminen on paljon monimutkaisempaa. Sen toimimattomuus on tietysti vastahakoisten opettajien vika. Heitäkin on.

Ratkaisu ongelmaan on yksinkertainen. Rajoitetaan koulupäivähoito-oikeutta. Perusteena ei suinkaan olisi vanhempien töissäkäymättömyys vaan oppilaan halut ja kyvyt. Oppilas eli asiakas keräisi opintopisteitä. Näitä voitaisiin nimittää hoitokrediiteiksi. Mitä enemmän asiakkaalla olisi hoitokrediittejä, sitä enemmän hän saisi päivähoitoa. Mitä vaikeampia krediittejä keräisi, sitä haastavampaan päivähoitoon saisi oikeuden. Mikäli krediittejä ei kertyisi, niin tulisi oikeus ainoastaan säilöön. Mitään tehtäviä ei saisi tuolloin suorittaa. Opiskeluoikeus tulisi ansaita. Päivät ilman tekemistä tuntuisivat pitkiltä. Ainakin vankiladokumenttien mukaan. Plussana olisi myös se, että kukin tekisi oman taitotasonsa mukaisia tehtäviä.

Tämä ratkaisu olisi kustannusneutraali. Samalla henkilöstömäärällä tultaisiin toimeen. Asiakkaat menisivät suoraan omille suorituspaikoilleen. Samoin opetus- ja tukihenkilöstö. Nykyäänhän kaikki menevät samaan paikkaan ja samaan aikaan. Porukalla sitten etsitään keskivertoasiakasta, jota ei ole olemassakaan. Urheilussa asia on ratkaistu kätevästi sarjaportailla ja eripainoisilla moukareilla.

Jos koulupäivähoidon rajoittaminen ei tuottaisi tuloksia, niin ainahan käytäntöä voitaisiin muuttaa. Vaikkapa jo sadan vuoden sisällä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset