Ilkka Peräoja Mikä peruskoulussa mättää? Toisinajattelijan mietteitä!

Kyseenalaistamisen kyseenalaistaminen peruskoulussa

Kyseenalaistaminen tulisi saada pakolliseksi oppiaineeksi yläkouluihin. Vähintäänkin valinnaisaineeksi. Tosin koulun auktoriteettihenkilöt varmasti kyseenalaistavat sen. Valitettavasti. Sitä kyllä käytetään, mikäli joku oppilas uskaltaa kyseenalaistaa. Saati hurahtanut opettaja, joka avaa suunsa. 

Kyseessä olisi tulevaisuuden kannalta erittäin tärkeä taito. Onneksi pyörän keksijää ei kyseenalaistettu muinaisessa kivikylänkokouksessa. Tai varmastikin näin tehtiin, mutta onneksi kyseenalaistamisen vastustajat hävisivät tuolla kertaa. Nykymaailma voi kiittää pyöränkeksijää siitä, että hän aloitti suhteellisen pienin askelin. Lopputulos olisi saattanut olla toisenmoinen, jos hän olisi ehdottanut ulkomaanliikenteen lentoterminaalin rakentamista kylän lähettyville. Hänelle olisi saatettu jopa hymähdellä. Parhaiten perinteitä kunnioittavissa kylissä kivitys olisi ollut lähellä. Ehkä rovioitakin olisi sytytelty. Saattoihan näin toki käydä pelkällä pyörän keksimiselläkin.  Historiassa on tässäkin kohdin aukko. 

Perinneihmisten onneksi peruskoululla on keinonsa lopettaa kyseenalaistelu. Jos kyseenalaistaminen ei asetu kuriin pelkästään ko. aineen arvioinnilla, niin on olemassa valttikortti. Käytösnumero.  Se onkin niin vahva valttikortti, ettei paremmasta väliä. Se on niin vahva, ettei sitä voida edes peruskoulun päättötodistukseen merkitä. 

Käytösnumeron antaminen on joissakin yläkouluissa lähes spektaakkelinomainen sirkus. Ensin opettajat antavat oppilailleen käytösnumerot. Näistä lasketaan keskiarvot. Kun keskiarvot on laskettu, pidetään kokous. Kokouksessa huudetaan numerot uusiksi. Tämä sen takia, että joku on saattanut antaa väärän numeron. Tällöinhän keskiarvokaan ei pidä paikkaansa. Oppilaan oikeusturvan kannalta on hyvä, että kovaäänisimmät arviot tulevat voimaan. Näin pääsevät asiaan vaikuttamaan myös ne, joille asia ei kuulu. Näinhän se on usein oikeassakin elämässä. 

Jouluna tämä onkin paikallaan. Tästä on syytäkin nähdä vaivaa. Onhan kyse joulutodistuksesta, jota ei ole pakko antaa. Sekä numerosta, jota ei siis päästötodistuksesta löydy. 

Kyllähän Vilipetteriä harmittaa, kun sai käytösnumeroksi seiskan. Vaikka keskiarvo oli 7,62. Oppiipa olemaan. Ruoja. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Jenkeissä tuo on vakiotavaraa. Siellä jo kouluissa opetellaan väittelemään, siis tavallaan kyseenalaistamaan toisen esittämä argumentti.

Kyseenalaistaminen ei ole mielipiteen syrjäyttämisen tai yli kävelemisen synonyymi. Kyseenalaistamalla argumentit varmistetaan, että ne kestävät kriittisenkin tarkastelun ja arvioinnin.

Taito kyseenalaistaa asioita ei ole pelkkää skeptisyyttä vaan taito nähdä asioiden läpi.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

#1

Kyseenalaistaminen on oikein.
Nykyään vaan niin usein nousee tärkeimmäksi se kuka oikeassa eikä se että mikä on oikein.

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Eikö historiantunnilla opeteta miten käy valtioissa, joissa kaikki ajattelevat niin kuin opettaja käskee? Jos ei, niin selviäähän se kokeilemallakin kun malttaa odottaa riittävän kauan.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Arviointikäytännöt koulussasi ovat ilmiselvästi aivan perseestä. Mutta luultavasti tuo kuvaus pätee suureen osaan perusopetuksen yläkouluista.

Vuoropuhelun ja kriittisen ajattelun taidot (kyseenalaistaminen niiden osana) eivät liity käyttäytymisen arviointiin. Käytännössä huono käytös koulussa on pääsääntöisesti idioottimaista perseilyä laumana ja sillä nyt ei ole mitään tekemistä fiksun kyseenalaistamisen kanssa. Käyttäytymisen arvioinnin kriteereissä koulusta kouluun korostuu se, miten oppilas suhtautuu muihin ihmisiin.

Käyttäjän markkupatynen kuva
Markku Patynen

On kyseenalaistamista ja "kyseenalaisteamista". Asiaa voi katsoa monella tavalla. Yhden kyseenalaistaminen voi olla toiselle vastaanväittämistä, niskurointia jne.

Kyseenalaistaminen on minunkin mielestäni taito, jota olisi hyvä opettaa jo koulussa. Ja se on todellakin taitolaji. Jotta se olisi hyädyllistä, se pitää tehdä välttäen suoraan vastaanväittämistä, argumentoiden omia näkemyksiä asiallisesti jne. Periaattella "asiat tappelee, eivät henkilöt". Nuoret ihmiset - ja vanhemmatkin aivan liian usein - tuovat omat näkemyksensä esille vähän liian voimakkaalla rintaäänellä, ehdottomana totuutena, jonka puhuja on suuressa viisaudessaan oivaltanut. Ymmärtämättä, että todennäköisesti monet muut ovat päätyneet samaan lopputulemaan kuin hän. Osa on pysähtynyt siihen, osa on jatkanut asian pohdiskelua ja ehkä havainnut, että tilanne voi olla toisenkinlainen. Kumpi sitten on oikein, vaihtelee. Joskus se oikea näkemys tulee heti ja jatkomietiskely vaan sekoittaa pakkaa. Mutta harvoin tieteissä tai nk. faktoihin perustuvissa aineissa.

Ymmärtääkseni tämä kyseenalaistaminen kuuluu mukaan myös YK:n tai jonkun muun globaalin järjestön määrittelemiin 2000-luvun perustaitoihin ainakin työelämässä. Tosin se sisältyy nk. kriittisen ajattelun taitoihin. Toivottavasti mahdollisimman monet oppivat oikeanlaisen kyseenlaistamisen ja muutenkin tuon kriittisen ajattelun ainakin perustaidot. Ne todella ovat tärkeitä työelämässä - tai ainakin monissa tehtävissä siellä.

Jos olet tekemisissä uudempien asioiden kuten digitaalisuuden, tekoälyn tai muun ict:hen viittavan kanssa tai vaikkapa vain modernin organisaation toimintamallien kanssa, kyseenalaistaminen on jatkuvaa. Harvassa tehtävässä päivittäistä tai viikottaista, mutta niitäkin ammatteja on. Omalla työurallani olen tietoisesti kyseenalaistanut omia perusdogmejani ainakin vuosittain, nähdäkseni, vieläkö ne pitävät paikkaansa vai onka aika ajanut niistä ohi. Kun totuus kuitenkin monissa asioissa on vain tiettyyn ajanhetkeen ja olosuhteisiin sidottu muuttuva asia. Ainakin jos sitä katsotaan normaalin kaduntallaajan perspektiivistä.

Menikö nyt ohi kirjoittajan ajatteleman asian kanssa, toivottavasti ei.

Toimituksen poiminnat